Todellisuuden varjoista mielen valoon

Istuin ikkunan alla olohuoneessa. Lehtiö raidoittui sälekaihtimen ja oman olkapääni varjoista. Piirsin varjojen ääriviivat, se alkoi näyttää joltain. Kuvassa heijastuu todellisuus ja mielikuvitus simultaaninesti. Pidän tuloksesta, meta-tasoineen kaikkineen. 

Sodankyyhky

Tämä suttaus syntyi ajatuksenvirtana. En tiennyt, mitä piirrän, kunhan sommittelin. Luulen, että kynälläni oli tarve käsitellä sotaisaa ajankuvaamme, joka ei voi olla jollain tapaa vaikuttamatta kehoomme ja alitajuntaamme. Sota on typerintä, mitä ihmiskunta kykenee tekemään. 

Samaan aikaan kun toivon(vaikkakin sitä epäilen), että Venäjä lopettaa tekopyhän, törkeän ja julman hyökkäyksensä ja vetää joukkonsa ulos Ukrainasta ilman ehtoja, sekä sitoutuu tekemiensä tuhojen korvaamiseen(HUOM! Ihmishenkiä ja kärsimystä ei voi korvata. Tuska ei katoa rahalla), olen huolissani siitä, millaiseksi keskustelun ilmapiiri on nopeasti meilläkin muuttunut. 

Vaikka kaikenlaisista disinformaatokampanjoista huolimatta on täysin selvää, että Venäjä on yksin syyllinen sotaan ja Ukrainan kansan mittaamattomaan kärsimykseen, Venäjän kansan kollektiivinen syyttäminen sodasta vain lisää vihaa, sekä tukahduttaa Venäjän totalitaristista diktatuuria vastustavan opposition toimintamahdollisuuksia entisestään. Minun, vannoutuneen pasifistin, on myös mahdotonta ymmärtää puhetta ns. ydinsateenvarjon turvallisuutta lisäävästä vaikutuksesta. Mitä enemmän turvallisuuspolitiikassa nojataan asevarusteluun ja sotilaallisen pelotteen lisäämiseen, sen suuremmaksi kasvaa yhteiskuntien ja ihmiselon väkivaltainen pohjavire ja todennäköisyys uusien sotien leimahtamiseen. 

Rauhanaate ja ihmisoikeudet tulee palauttaa turvallisuuspolitiikan keskiöön, ilman sitä koko ihmiskunta kuuluu vailla toivoa kitkuttavaan lopullisesti hävinneeseen joukkueeseen.