Näytetään tekstit, joissa on tunniste tajunnanvirta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tajunnanvirta. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. helmikuuta 2017

Matka vuoren huipulle

Ystäväni pyysi minua tuomaan suttauksiani Joensuussa toukokuussa pidettävään sarjakuvanäyttelyyn. Suostuin riemumielin. Yksi mahdollinen näyttelytyö on tämä työnimeltään Vaellus vuoren huipulle -tajunnanvirtasuttaus, ainakin mikäli saan tarinan valmiiksi. Tällä hetkellä tästä on viisi sivua tehtynä. Siinä seikkailee tuo sinivihreä hahmo(jonka nimen tietävät vain harvat ja valitut), jolle olen jo aiemmin piirtänyt yhden 30-sivuisen hemmetin hienon faabelin nimeltä Sukellus pinnan alle, sekä parinkymmenen kahdeksanvuotiaan lapsen käsikirjoittaman, toistaiseksi kymmensivuisen, keskeneräisen ja todennäköisesti semmoiseksi jäävän Eksyminen labyrinttiin hirviöiden jahtaamana -tarinan.

tiistai 9. helmikuuta 2016

Ajatuksenvirtasarjakuvaa kuluneelta vuorokaudelta


Nämä uudet kaksi suttausta ja tämä teksti käsittelevät eritoten rasismia(joka ei ole kortti, se on ilmiötä/aatetta kuvaava sana), valheita ja valtaa, unohtamatta yksilön mielenterveyden kannalta ajoittain välttämätöntä, pitkittyessään lähinnä mielenterveyden katoamisesta viestivää silmien ja korvien ummistamista.

Turha pelko ja viha leviävät internetissä. Sosiaalisen median(onko muunlaista mediaa?) yleistykset ja vihapuheet sekoittuvat ihmisten arkielämään aiheuttaen vainoharhaisuutta ja epäluuloisuutta, suoranaista fobiaa. Vallanhimoisimmat yksilöt käyttävät tätä joukkoistettua hysteriaa häikäilemättä hyväkseen. Iltalehtien(nettilehdistä puhumattakaan) lööpit revittelevät verisillä kauhuotsikoilla ja ovat, kenties silkkaa piittaamattomuuttaan, osaltaan masinoimassa järkyttäviä, Lapuan liikkeeseen verrattavissa olevia yksityisiä armeijoita. Myös valtakunnan huippupoliitikot suoltavat vastaavaa oksennusta ääniä kalastellessaan. Retoriikka on mielipuolista: Samaan aikaan määritellään aikuiset turvapaikanhakijat mukavuudenhaluisiksi loisiksi, jotka oikeasti haluavat vain käyttää hyväksi suomalaista hyvinvointivaltiota ja pakolaislapset "ankkurilapsiksi", joka muuten on myös rasistinen termi. Toisin sanoen näiden itseään maahanmuuttokriittisiksi nimittävien kansankiihottajien kömpelö, mutta, ah, niin agressiivinen argumentointi sulkee rajat joka ikiseltä turvapaikanhakijalta, koska mokomat kuitenkin tulevat ketunhäntä  kainalossa. Samaan aikaan suurta osaa meistä kiinnostaa vain ja ainoastaan, mitä kivaa uutta ois älypuhelin-, kodinkone-, tahi muotivaatemarkkinoilla tarjolla.

Tästä(kin) aiheesta voisi kirjoittaa loputtomiin varsinkin tänne internetin roskalavoille. Tämä on kuitenkin suttaus-blogi, joten annan tuoreimpien ajatuksenvirtasuttujen hoitaa homman tältä erää.

"Monet sosiaalisesta fobiasta kärsivät jäävät kiinni liialliseen yleistämiseen ja asioiden valikoivaan suodattamiseen. Henkilö voi esimerkiksi luulla, että häntä tuijotetaan, vaikkei niin todellisuudessa tehdä. Tilanteista nähdään vain negatiiviset puolet ja positiiviset unohdetaan." (Lainaus Wikipediasta 9.2.2016 https://fi.wikipedia.org/wiki/Fobia)

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Muna kuoriutuu.

Pääsiäisaamun kunniaksi piirsin paperin vasempaan ylänurkkaan munan ja liitin siihen sohvalla istuvan vartalon ja lopulta siitä tuli tämmönen suttaus.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Eka suttu. Eli syy blogille.


Täten julistan blogini avatuksi. Aion julkaista blogissa pikaistuksissani, tai muuten vaan suttaamiani kuvatuksia, sarjiksia ja töhryjä palauttaakseni viime ainoina hukassa olleen iloni piirtelyyn. Voi olla, että blogin käyttö muuttuu joskus toisenlaiseksi, tahi ei pääse koskaan kunnolla alkuun ja blaablaablaa, mutta pernales(!), yritetty on. Jaa, että miksikö haluun töhryt kaiken kansan nähtäville? Mulla on semmonen fiilinki, että se(että voin harhaisessa mielessäni kuvitella blogillani olevan lukijoita) saattaisi "pakottaa" minut tekemään näitä räpellyksiä vähän nykystä säännöllisemmin. Voipa tuo olla lystiäkin. Oi, kun tulisi vielä kommentointiakin...

Eka suttaukseni on tämä sarjis, joka tätä mun blogi-touhua kovasti pyrkii kuvastelemaan: