Matka vuoren huipulle

Ystäväni pyysi minua tuomaan suttauksiani Joensuussa toukokuussa pidettävään sarjakuvanäyttelyyn. Suostuin riemumielin. Yksi mahdollinen näyttelytyö on tämä työnimeltään Vaellus vuoren huipulle -tajunnanvirtasuttaus, ainakin mikäli saan tarinan valmiiksi. Tällä hetkellä tästä on viisi sivua tehtynä. Siinä seikkailee tuo sinivihreä hahmo(jonka nimen tietävät vain harvat ja valitut), jolle olen jo aiemmin piirtänyt yhden 30-sivuisen hemmetin hienon faabelin nimeltä Sukellus pinnan alle, sekä parinkymmenen kahdeksanvuotiaan lapsen käsikirjoittaman, toistaiseksi kymmensivuisen, keskeneräisen ja todennäköisesti semmoiseksi jäävän Eksyminen labyrinttiin hirviöiden jahtaamana -tarinan.

Maisemia

Tuli uusi kahden sivun suttu. Tematiikka tässä lienee jossain elämän suurten kysymysten äärellä. Intouduin piirtämään tämän, kun taannoisella lomalla erehdyin vilkaisemaan televisiota. Lobotomian tunne, jonka kyseisen vehkeen uumenista vyörynyt älytön ja idioottimainen kuvavirta hetkessä aiheutti innoitti tähän sarjakuvaan. Hurjaa, miten suuri osa ihmiselämästä näyttää kuluvan erilaisia kapistuksia(TV, tietokone, puhelin yms.), joihin ei edes liity minkäänlaista todellista vuorovaikutusta, tuijottaen. Melkeinpä mieluummin valitsen seinän toljottamisen. Silloin pystyy edes kuvittelemaan jotain.

Ajatuksenvirtasarjakuvaa kuluneelta vuorokaudelta

Nämä uudet kaksi suttausta ja tämä teksti käsittelevät eritoten rasismia(joka ei ole kortti, se on ilmiötä/aatetta kuvaava sana), valheita ja valtaa, unohtamatta yksilön mielenterveyden kannalta ajoittain välttämätöntä, pitkittyessään lähinnä mielenterveyden katoamisesta viestivää silmien ja korvien ummistamista.

Turha pelko ja viha leviävät internetissä. Sosiaalisen median(onko muunlaista mediaa?) yleistykset ja vihapuheet sekoittuvat ihmisten arkielämään aiheuttaen vainoharhaisuutta ja epäluuloisuutta, suoranaista fobiaa. Vallanhimoisimmat yksilöt käyttävät tätä joukkoistettua hysteriaa häikäilemättä hyväkseen. Iltalehtien(nettilehdistä puhumattakaan) lööpit revittelevät verisillä kauhuotsikoilla ja ovat, kenties silkkaa piittaamattomuuttaan, osaltaan masinoimassa järkyttäviä, Lapuan liikkeeseen verrattavissa olevia yksityisiä armeijoita. Myös valtakunnan huippupoliitikot suoltavat vastaavaa oksennusta ääniä kalastellessaan. Retoriikka on mielipuolista: Samaan aikaan määritellään aikuiset turvapaikanhakijat mukavuudenhaluisiksi loisiksi, jotka oikeasti haluavat vain käyttää hyväksi suomalaista hyvinvointivaltiota ja pakolaislapset "ankkurilapsiksi", joka muuten on myös rasistinen termi. Toisin sanoen näiden itseään maahanmuuttokriittisiksi nimittävien kansankiihottajien kömpelö, mutta, ah, niin agressiivinen argumentointi sulkee rajat joka ikiseltä turvapaikanhakijalta, koska mokomat kuitenkin tulevat ketunhäntä  kainalossa. Samaan aikaan suurta osaa meistä kiinnostaa vain ja ainoastaan, mitä kivaa uutta ois älypuhelin-, kodinkone-, tahi muotivaatemarkkinoilla tarjolla.

Tästä(kin) aiheesta voisi kirjoittaa loputtomiin varsinkin tänne internetin roskalavoille. Tämä on kuitenkin suttaus-blogi, joten annan tuoreimpien ajatuksenvirtasuttujen hoitaa homman tältä erää.

"Monet sosiaalisesta fobiasta kärsivät jäävät kiinni liialliseen yleistämiseen ja asioiden valikoivaan suodattamiseen. Henkilö voi esimerkiksi luulla, että häntä tuijotetaan, vaikkei niin todellisuudessa tehdä. Tilanteista nähdään vain negatiiviset puolet ja positiiviset unohdetaan." (Lainaus Wikipediasta 9.2.2016 https://fi.wikipedia.org/wiki/Fobia)

Julma luonto

Tässä Suklaapatukkakone-sarjakuvan sivun luonnos-suttauksessa Hirvi hyväksyy luonnonvoimain vaikutuksen, eli sapuskaa ei ole hyvästä sadosta riippumatta talvella tulossa, koska Orava niin sanoo ja koska se on Sudenkin mielestä liian mutkikas asia Hirven ymmärrettäväksi. Yhteenvetoja mihinkään ihmiselämän ilmiöihin lienee kenenkään tästä turha hakea, eikös juu, tsuppiduu?

Muna kuoriutuu.

Pääsiäisaamun kunniaksi piirsin paperin vasempaan ylänurkkaan munan ja liitin siihen sohvalla istuvan vartalon ja lopulta siitä tuli tämmönen suttaus.

Suklaapatukkakone-sarjakuva

Tässä on ensimmäisiä luonnoksia tekeillä olevan pitkän luontosarjakuvan sivuista. Tää on siis Riski-Teatterin tämän kesän lasten -ja lapsellistenteatteriesityksen, eli "Suklaapatukkakoneen" pohjalta sarjakuvaksi muunnettua todellisuutta. Kokonaisuudessaan jutulla tullee olemaan varmaan jotain nelisenkymmentä sivua, eli pelkässä luonnossuttauksessakin on melkonen(luultavasti hirmuhauska) urakka. Puhtaaksipiirtämisestä ja värittämisestä puhumattakaan. Alkuperäinen, eli teatteriversio vaikutti jo treenivaiheessa tosi hyvältä. Käsikirjoitus on hauska ja oivaltava, henkilöhahmot herkullisia, lauluissa ja näyttelijäntyössä taitoa, menoa ja meininkiä. Ensi viikolla koitan päästä kattomaan, jospa se vaikka vielä pyörisi. Sääli jos en pääsekään. Ja sääli niitä kaikkia jotka eivät pääse. Ehkäpä esitystä voi tilata yksityiskeikalle kesän jälkeenkin. Tai lukea sarjakuvaversiona joskus.

Orav

Orava on mukava piirrettävä. Riittää, että piirtää soikion ja pallon, joihin on kiinnitetty kaksi tupsua ja karvareuhake. Siitä syntynyttä pakettia voi sitten väännellä mitä omituisimpiin asentoihin, sillä notkeus on oravan pääpiirre. Toinen merkittävä ominaisuus tuossa metsien puuhakkaassa sirkuspellessä on sen ilmiselvä totaalinen keskittymiskyvyn puuttuminen. Voinkin helposti kuvitella(on ku peiliin kattois), miten kurre päivittäin sotkeutuu suuruudenhulluihin suunnitelmiinsa.

Hirv

Hirvi on maailman vaikeimmin piirrettävä asia.

Sus

Tässä joskus lähiaikoina olis tarkotus alkaa töhrätä vähän pidempää luontoaiheista sarjakuvaa. Yritin tavoittaa suden syvintä olemusta. Näyttäisi, että susi on juuri se hirmuinen, verenhimonen peto, mitä siitä kansantarinatkin kertoo. Varsinkin tuossa alimmassa kuvassa on sellasta hirmusta saalistusmentaliteettia. Vaviskaa poromiehet ja punahilkat!

Taiteen hyväksyttävyys

Taiteentekijäin ikuinen ihmetys on paheksunta. Paheksuttua on kaikki, mikä ei täytä ns. "laadun kriteereitä". "Laatu" on kai taituruutta, viihteellisyyttä, värejä, musiikkia, isoja koreografioita ja sen semmoista. Tähtiä. Valtavuutta. Ja se pitää voida jättää taakse teatteritilaan, klubille, oopperataloon, museoon ja galleriaan, tai muuhun ennalta-arvattavaan paikkaan, ettei se vaan alkaisi häiritä kunnon kansalaista arjen kauheassa paineessa.

Taiteentekijäin ikuinen, täysin perusteltu ja aukoton vastaus tuohon paheksuntaan on kutakuinkin: "Höh."

Festarivaroitus

Näin festivaaliaikaan on aiheellista varoittaa rokkitähtiä kaikkein nälkäisimmistä faneista. Mitä hunajaisempi lauluääni, tai ulkonäkö tähdellä on, sitä varovaisempi on syytä olla.

Sarjakuvajatkokertomussuttaus

Vanha kaveri, joka huseeraa Oulun sarjakuvaseurassa, oli huomannut suttausblogini ja siitä innoittuneena pyysi minua piirtämään yhden sivun sarjakuvajatkokertomukseen, joka tulevana viikonloppuna on esillä ja messuvieraiden jatkettavissa Oulun kirjamessuilla. Tässä minun sivuni, enempää en paljasta, jos vaikka joku sattuu paikalle menemään, nii en sitten pilaa juttua juonipaljastuksella. Oli kyllä kivaa sutata siltä pohjalta, mitä muut piirtäjät olivat viritelleet. Kokonaisuudessaan sarjakuva julkaistaan Oulun sarjakuvaseuran "Ruutukaava"-lehdessä joskus messujen jälkeen. Jos jatkossa kuulen vastaavista jatkokertomuksista, osallistun varmasti.

Lapsenkaitsijana.

Hitto vieköön. Minä olen varmaankin jollain tavalla vastuussa Hashisen tekosista. Minä olen sentään aikuinen ihminen. Mutta perhana kun se on niin nopea käänteissään. Nykynuoret on niin pahuksen hankalia.

Keskustelukulttuuri, eli anonyymiä huutelua nimimerkin suojista

Tämä suttaus näyttää kovasti ydinvoimakannanotolta, mutta eihän tämä missään nimessä sitä ole, koska missään vaiheessa en ole väittänyt tämän sellaisen olevan. Tällä ei siis voi olla mitään tekemistä Fukushiman kolmen sulaneen reaktorin kanssa, saatikka Saksan päätöksestä sulkea ydinvoimalansa vuoteen 2022 mennessä, eikä tietenkään sosiaalisessa mediassa ja lehtien yleisönosastoilla aiheesta vellovan keskustelun kanssa. Jos joku sellaista väittää, on hän populisti ja... ja... vääräuskoinen... Eikä tämä ole edes kovin hauska.

Aamukahvia Hashisen kanssa vuonna 2011.

Sain aamukahviseuraa. Saas nähdä mihin tuo omasta esihistoriastani noussut ikuinen murrosikäinen töhry minut vielä johtaa. Alkaako se tosiaan hengata luonani taas jatkuvasti. Perhana! Entä työt?

Comeback! Jou! Leiibääk...

Ja minä kun luulin, ettei tämä yläasteen matikan tunneilla yheksänkytluvulla kehittelemäni hahmo enää minua löytäisi, mutta ei tarvittu, ku yksi vähän vapaampi viikonloppu, suttausblogi, kynä ja paperia, nii eikös alkanu ysärin lentävät lauseet, grunge ja Snoop Doggy Dogin megahitti " Doggystyle" kaikua korvissa... Ja kas... Siinä se taas on... Löysine farkkuineen, vinoon vedettyine lätsineen, skeittilautoineen ja makeahkon tuoksuisine savukkeineen: Hashinen!!!

Viinin kaipuu..

Minä pidän viinistä. Samoin tämän suttauksen vuohi, jossa on taas vaihteeksi paljon yhtäläisyyksiä erinäisiin julkisuuden henkilöihin.

Tositarina eiliseltä

Eilen illalla käytiin veljen kanssa korpisafarilla mun sportticoupella. Tässä on hyvin tiivis sarjakuva meidän retkestä.

Taide

Tässä on suttu perjantai-aamulta. Blogipalvelussa oli silloin jotain häihärää, tai mitä lie huoltotoimienpiteitä, niin pystyn vasta nyt viikonlopun jälkeen tämän lisäämään. Kauhian kyynillistä on tämä "taiteilu".

Eka suttu. Eli syy blogille.

Täten julistan blogini avatuksi. Aion julkaista blogissa pikaistuksissani, tai muuten vaan suttaamiani kuvatuksia, sarjiksia ja töhryjä palauttaakseni viime ainoina hukassa olleen iloni piirtelyyn. Voi olla, että blogin käyttö muuttuu joskus toisenlaiseksi, tahi ei pääse koskaan kunnolla alkuun ja blaablaablaa, mutta pernales(!), yritetty on. Jaa, että miksikö haluun töhryt kaiken kansan nähtäville? Mulla on semmonen fiilinki, että se(että voin harhaisessa mielessäni kuvitella blogillani olevan lukijoita) saattaisi "pakottaa" minut tekemään näitä räpellyksiä vähän nykystä säännöllisemmin. Voipa tuo olla lystiäkin. Oi, kun tulisi vielä kommentointiakin...

Eka suttaukseni on tämä sarjis, joka tätä mun blogi-touhua kovasti pyrkii kuvastelemaan: