Occupy the street... any street...hmm...some street...for something...

Joskus olis siistiä olla osa isoa liikettä. Perhanan haja-asutusalue... Toisaalta joskus isojen liikkeiden ongelma on, että puolella porukasta ei ole aavistustakaan, mistä liikkeessä on kyse. Olis silti siistiä olla osa isoa liikettä.

Suklaapatukkakone-sarjakuva

Tässä on ensimmäisiä luonnoksia tekeillä olevan pitkän luontosarjakuvan sivuista. Tää on siis Riski-Teatterin tämän kesän lasten -ja lapsellistenteatteriesityksen, eli "Suklaapatukkakoneen" pohjalta sarjakuvaksi muunnettua todellisuutta. Kokonaisuudessaan jutulla tullee olemaan varmaan jotain nelisenkymmentä sivua, eli pelkässä luonnossuttauksessakin on melkonen(luultavasti hirmuhauska) urakka. Puhtaaksipiirtämisestä ja värittämisestä puhumattakaan. Alkuperäinen, eli teatteriversio vaikutti jo treenivaiheessa tosi hyvältä. Käsikirjoitus on hauska ja oivaltava, henkilöhahmot herkullisia, lauluissa ja näyttelijäntyössä taitoa, menoa ja meininkiä. Ensi viikolla koitan päästä kattomaan, jospa se vaikka vielä pyörisi. Sääli jos en pääsekään. Ja sääli niitä kaikkia jotka eivät pääse. Ehkäpä esitystä voi tilata yksityiskeikalle kesän jälkeenkin. Tai lukea sarjakuvaversiona joskus.

Orav

Orava on mukava piirrettävä. Riittää, että piirtää soikion ja pallon, joihin on kiinnitetty kaksi tupsua ja karvareuhake. Siitä syntynyttä pakettia voi sitten väännellä mitä omituisimpiin asentoihin, sillä notkeus on oravan pääpiirre. Toinen merkittävä ominaisuus tuossa metsien puuhakkaassa sirkuspellessä on sen ilmiselvä totaalinen keskittymiskyvyn puuttuminen. Voinkin helposti kuvitella(on ku peiliin kattois), miten kurre päivittäin sotkeutuu suuruudenhulluihin suunnitelmiinsa.

Hirv

Hirvi on maailman vaikeimmin piirrettävä asia.

Sus

Tässä joskus lähiaikoina olis tarkotus alkaa töhrätä vähän pidempää luontoaiheista sarjakuvaa. Yritin tavoittaa suden syvintä olemusta. Näyttäisi, että susi on juuri se hirmuinen, verenhimonen peto, mitä siitä kansantarinatkin kertoo. Varsinkin tuossa alimmassa kuvassa on sellasta hirmusta saalistusmentaliteettia. Vaviskaa poromiehet ja punahilkat!

Taiteen hyväksyttävyys

Taiteentekijäin ikuinen ihmetys on paheksunta. Paheksuttua on kaikki, mikä ei täytä ns. "laadun kriteereitä". "Laatu" on kai taituruutta, viihteellisyyttä, värejä, musiikkia, isoja koreografioita ja sen semmoista. Tähtiä. Valtavuutta. Ja se pitää voida jättää taakse teatteritilaan, klubille, oopperataloon, museoon ja galleriaan, tai muuhun ennalta-arvattavaan paikkaan, ettei se vaan alkaisi häiritä kunnon kansalaista arjen kauheassa paineessa.

Taiteentekijäin ikuinen, täysin perusteltu ja aukoton vastaus tuohon paheksuntaan on kutakuinkin: "Höh."

Työelämän pidentäminen

Ehdotetut ja osin toimeenpannut toimet työelämän pidentämiseksi opiskeluaikoja lyhentämällä ja eläkeikää korottamalla johtavat elämäelämän lyhentymiseen, luulen ma. Eikä pelkästään sydänkirurgian tulevan tason vuoksi.

Työnteon mielekkyys

Monet ovat työssään onnettomia. Ei pelkästään kurjien työehtojen vuoksi, vaan myös koska inhoavat hommaansa sydämensä pohjasta. Kuitenkin pelkkää ahdistusta aiheuttavissa hommissa vietetään vähintään kahdeksan tuntia päivässä. Sen jälkeen on jo niin väsynyt ja vihainen, ettei pysty enää nauttimaan työn ulkopuolella koko päivän odottaneesta seikkailusta.

Festarivaroitus

Näin festivaaliaikaan on aiheellista varoittaa rokkitähtiä kaikkein nälkäisimmistä faneista. Mitä hunajaisempi lauluääni, tai ulkonäkö tähdellä on, sitä varovaisempi on syytä olla.

Maahanmuuttokriittisyys

"Maahanmuuttokriittisyys" on "positiivisen syrjinnän" ohella ehkä ahdasmielisimpiä ilmauksia, mitä viimevuosina on kuultu. Se on myös tämän suttauksen nimi.

Lopullinen vallankaappaus?

Näköjään Hashinen on alkanut sutata itseään paperille minun puolestani. Tässäkin se tekee itse itselleen ruudun. Toivottavasti se ei ala seuraavaksi sutata minua.

Tanssiminen on helkkarin hauskaa. Oon parina viime viikonloppuna päässyt jortsuamaan poikkeuksellisen paljon. Tässä suttauksessa on erilaisia itekkin testaamiani kuvioita.

Sarjakuvajatkokertomussuttaus

Vanha kaveri, joka huseeraa Oulun sarjakuvaseurassa, oli huomannut suttausblogini ja siitä innoittuneena pyysi minua piirtämään yhden sivun sarjakuvajatkokertomukseen, joka tulevana viikonloppuna on esillä ja messuvieraiden jatkettavissa Oulun kirjamessuilla. Tässä minun sivuni, enempää en paljasta, jos vaikka joku sattuu paikalle menemään, nii en sitten pilaa juttua juonipaljastuksella. Oli kyllä kivaa sutata siltä pohjalta, mitä muut piirtäjät olivat viritelleet. Kokonaisuudessaan sarjakuva julkaistaan Oulun sarjakuvaseuran "Ruutukaava"-lehdessä joskus messujen jälkeen. Jos jatkossa kuulen vastaavista jatkokertomuksista, osallistun varmasti.

Lapsenkaitsijana.

Hitto vieköön. Minä olen varmaankin jollain tavalla vastuussa Hashisen tekosista. Minä olen sentään aikuinen ihminen. Mutta perhana kun se on niin nopea käänteissään. Nykynuoret on niin pahuksen hankalia.

Keskustelukulttuuri, eli anonyymiä huutelua nimimerkin suojista

Tämä suttaus näyttää kovasti ydinvoimakannanotolta, mutta eihän tämä missään nimessä sitä ole, koska missään vaiheessa en ole väittänyt tämän sellaisen olevan. Tällä ei siis voi olla mitään tekemistä Fukushiman kolmen sulaneen reaktorin kanssa, saatikka Saksan päätöksestä sulkea ydinvoimalansa vuoteen 2022 mennessä, eikä tietenkään sosiaalisessa mediassa ja lehtien yleisönosastoilla aiheesta vellovan keskustelun kanssa. Jos joku sellaista väittää, on hän populisti ja... ja... vääräuskoinen... Eikä tämä ole edes kovin hauska.

Aamukahvia Hashisen kanssa vuonna 2011.

Sain aamukahviseuraa. Saas nähdä mihin tuo omasta esihistoriastani noussut ikuinen murrosikäinen töhry minut vielä johtaa. Alkaako se tosiaan hengata luonani taas jatkuvasti. Perhana! Entä työt?

Comeback! Jou! Leiibääk...

Ja minä kun luulin, ettei tämä yläasteen matikan tunneilla yheksänkytluvulla kehittelemäni hahmo enää minua löytäisi, mutta ei tarvittu, ku yksi vähän vapaampi viikonloppu, suttausblogi, kynä ja paperia, nii eikös alkanu ysärin lentävät lauseet, grunge ja Snoop Doggy Dogin megahitti " Doggystyle" kaikua korvissa... Ja kas... Siinä se taas on... Löysine farkkuineen, vinoon vedettyine lätsineen, skeittilautoineen ja makeahkon tuoksuisine savukkeineen: Hashinen!!!

Viinin kaipuu..

Minä pidän viinistä. Samoin tämän suttauksen vuohi, jossa on taas vaihteeksi paljon yhtäläisyyksiä erinäisiin julkisuuden henkilöihin.

Kännykkätodellisuus?

Mulla on tällä hetkellä käytössä kaksi kännykkää. Työpuhelin ja peruspuhelin. Työpuhelimeen vastaan työminänä, peruspuhelimeen vapaamuotosempana minänä. Puhelimet on vuorotellen hukassa. Soittamalla hukassa olevaan tallessa olevalla löydän hävinneen yleensä helposti. Kerran vastasin hajamielisyyksissäni. Mietin sitten minkäköhänlaisen keskustelun työminä ja perusminä saattais käydä. Tuliskohan ne juttuun keskenään? Tykkäisköhän ne toisistaan? Aiheesta syntyi tämä suttaus.

TingaTinga!

Tinga Tinga on Tansanialainen taidesuuntaus. Näin ekaa kertaa Tinga Tingoja jokunen vuosi sitten Afrikassa. Ja läjäpäin näinkin. Niihin jäi vähän koukkuun, ne oli niin hienoja. Tansaanit kaupitteli niitä turisteille pilkkahintaan. Ehkä juuri turistien vuoksi melkein jokasessa maalauksessa tönötti taustalla Kilimanjaro. Minä yritin jäljitellä tyyliä, mutta opettelua mulla vielä piisaa, kun vertaa mun suttuja "oikeiden taiteilijoiden" töihin. Tähän oon aika tyytyväinen, vaikka yksityiskohtia kyllä vois lisäillä vielä vaikka kuinka, että pääsis edes lähelle esikuvia. Kilimanjaro tähän oli ihan pakko laittaa mukaan. Se tuntuu niin olennaiselta elementiltä Tinga Tingoissa, että laittasin sen varmaan Tinga Tinga-tyyliseen suttuun mukaan, vaikka se kuvaisi Pohjanmaan lakeuksia.

Tositarina eiliseltä

Eilen illalla käytiin veljen kanssa korpisafarilla mun sportticoupella. Tässä on hyvin tiivis sarjakuva meidän retkestä.

Taide

Tässä on suttu perjantai-aamulta. Blogipalvelussa oli silloin jotain häihärää, tai mitä lie huoltotoimienpiteitä, niin pystyn vasta nyt viikonlopun jälkeen tämän lisäämään. Kauhian kyynillistä on tämä "taiteilu".

Riskiteatterin kesäteatterijuliste

Tämän lasten- ja koko perheen-näytelmän julisteen kohelsin alkuvuonna kavereitten teatteriryhmän pyynnöstä. Juttu on nimeltään Suklaapatukkakone. Minulla on vähän osuutta jutun alkuperäisideaankin. Sen ensi-ilta on joskus kesällä(netistä löytyy varmaan kiinnostuneille jostain lisätietoakin. Mua ainakin kiinnostaa...). Siinä rantaan ajautuu kummallinen vekotin, joka saa metsän eläinten elämän sekaisin, sylkiessään herkkuja sisuksistaan metallinpalasia vastaan. Elukoita oli tosi kiva luonnostella. Kova mietintä oli siinä panenko otukset kahdelle, vai neljälle jalalle. Pystyasento tuntui sitten kuitenkin loppujen lopuksi toimivimmalta, vaikka se ehkä vähän Aku Ankkamaista onkin. Veikkaanpa, ettei varsinaisessa esityksessäkään näyttelijät nelinkontin remellä, niin on pystyasento sikälikin luontevin ratkaisu.

Kuten kuvasta saattaa olla tulkittavissa näytelmän hahmot eivät suinkaan edusta niitä stereotyyppejä, mitä ko. elukoista monasti nähdään(söpö ja kiltti orava, paha susi yms.), vaan lähempänä ollaan aitoja luontokappaleita. Susi on pelokas, orava häijy ja vikkelä varas, hirvi pöhkö jne.. Minulla oli piirtäessä mielessä elukoille esikuvat päivän politiikasta. En tieteskään tiedä miten tunnistettavia hahmot muiden mielestä ovat, mutta itse kuitenkin myhäilen tyytyväisnä julistetta katsellessani ja tietäessäni, keitä hahmot "oikeesti" ovat.

Eka suttu. Eli syy blogille.

Täten julistan blogini avatuksi. Aion julkaista blogissa pikaistuksissani, tai muuten vaan suttaamiani kuvatuksia, sarjiksia ja töhryjä palauttaakseni viime ainoina hukassa olleen iloni piirtelyyn. Voi olla, että blogin käyttö muuttuu joskus toisenlaiseksi, tahi ei pääse koskaan kunnolla alkuun ja blaablaablaa, mutta pernales(!), yritetty on. Jaa, että miksikö haluun töhryt kaiken kansan nähtäville? Mulla on semmonen fiilinki, että se(että voin harhaisessa mielessäni kuvitella blogillani olevan lukijoita) saattaisi "pakottaa" minut tekemään näitä räpellyksiä vähän nykystä säännöllisemmin. Voipa tuo olla lystiäkin. Oi, kun tulisi vielä kommentointiakin...

Eka suttaukseni on tämä sarjis, joka tätä mun blogi-touhua kovasti pyrkii kuvastelemaan: